Liigapelaajien uudet vaatteet

Jääkiekkojengin fanittamiseen kuuluu olennaisena osana fanituotteet. Tältä osalta joukkueiden tuotevalikoimat kasvavat koko ajan ja rahalla fani saa kaikkea aina aidosta pelipaidasta joukkueen väriseen pipoon tai vaikkapa saunamittariin. Joukkueen värejä tunnustetaan nyt ympäri vuoden ja liigakauden aikana meno sen kuin vain kiihtyy. Väärän värisessä paidassa kun ei vaan voi esiintyä kuin ehkä vedonlyönnin häviämisen seurauksena. Faneja ollaan usein syntymästä kuolemaan ja jo pienestä pitäen vanhemmat ohjaavat hallitusti jälkikasvua ”siihen oikeaan suuntaan”

Uusi kausi ja uudet tuotteet

Liigajoukkueiden pelipaidat uudistuvat joka vuosi ainakin jollain tavalla. Hieman erilaiset mainokset, mainosten asettelu ja muut tekijät tekevät paidoista halutut ennen kautta ja kauden aikana. Moni joukkue on kehitellyt koti- ja vieraspaitojen lisäksi myös kolmannen pelipaidan jota harvemmin käytetään, mutta fanien parissa paita on luonnollisesti enemmän tai vähemmän hitti. Pelipaidat esitellään nykyisin jo hyvissä ajoin ennen kautta ja kyllähän esimerkiksi Ilveksen tulevan kauden pelipaita on tyylikäs:


TPS pelipaitaSamaa voi sanoa myös TPS:n uudesta pelipaidasta, jossa on nyt päästy irti siitä tilkkitäkkimäisyydestä joka nähtiin viime kaudella mm. Tapparan Patrik Laineen pelipaidassa. Joulukuusena komea, mutta pelipaitana melkoinen ilmestys. Logo sentään jotenkin erottuu. Tepsin ja HIFK:n pelipaidat ovat ehdottomasti tulevan kauden tyylikkäimmät, mutta onhan siellä hienoja paitoja muillakin.

Tappara fanipaitaKauneus on toki katsojan silmässä, mutta liika silppu on yksinkertaisesti liikaa. NHL:ssä on jo pitkään pelattu ilman mainoksia, mutta nyt tähänkin on tulossa muutos. Laitamainosten mukaan on pian mahdollista saada oma mainos myös lätkäjengin paitaan, mutta se tulee maksamaan mainostajalle melkoisesti. Toivottavasti tämä uudistus toteutetaan rapakon takana tyylikkäästi.

Mainokset ovat todella tärkeitä Liigajoukkueille, mutta kyllähän nuokin voi toteuttaa hieman tyylikkäämmin niin että ei ihan koko joukkueen identiteetti siinä kärsi. Noh, olihan tässä Ilveksellä muutama kausi takaperin olkapäillä Lainapeite-firman tekstit olkapäillä ja taloudellinen tilanne taisi olla silloin todellakin sellainen että lainojen varassa eleltiin.

Paidat nopeasti päälle

Tarvittaessa Liigapaidan valmistaminen käy todella nopeasti. Pelipaidan valmistamiseen ei todellakaan mene viikkoja aikaa, vaan paidan teko tapahtuu parhaimmillaan tunneissa, kuten tästä Liigan Saipa-paidan valmistamisesta kertovasta klipistä voidaan todeta.

liigapelipaidat

Käsityötä paidat edelleen osittain ovat, mutta pitkälti automatisoitu prosessi mahdollistaa paitojen nopean teon tarvittaessa. Samalla prosessilla helpotetaan myös fanituotteiden tekoa ja osittain tämä näkyy myös hinnoissa. Fanituotteissa katteet ovat kuitenkin enemmän kuin kohdillaan ja ne tuovat joukkueen kassaan ihan mukavia summia rahaa. Ei ole mikään ihme että uusia tuotteita kehitellään koko ajan ja joukkueiden pelipaidat muuttuvat hieman kausittain.


Onko sinulla kannattamasi joukkueen fanituotteita tai aiotko hankkia tuotteita tulevalle kaudelle? Fanishopit ovat auki netissä ja toki voit ostaa tuotteita otteluiden aikana ja mahdollisesti myös fanikaupasta joukkueen paikkakunnalta.

 

Sporttihuumori - Copyright © 2016 | Tietosuojaseloste | Tarjouskäytännöt